Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

  Olen kohta kuusikymppinen parturi-kampaaja, neljän pojan äiti, jotka kaikki ovat jo lentäneet pesästä. Ja neljän ihanan lapsenlapsen mamma. Onhan minulla myös ihana mies ja kaksi pientä villakoiraa. Kääpiö ja toy. Nukkekotiharrastukseen olen hurahtanut vuoden 2000 alussa.

15.01.2012 - 07:25

Kumpulaisen tädin asunnon kalusteita lisää.

08.01.2012 - 07:38

Ensiviikolla meikäläinen vaan löhöö sillä Egypti odottaa 

06.01.2012 - 07:13

Olen näpräillyt Kumpulaisen tädille kalusteita balsasta. Kirstu on tuunattu Tiimarin valmiista puuarkusta.Väreillä ja hiomalla olen etsinyt vanhan ajan tunnelmaa ja patinaa.

28.12.2011 - 18:36

Tätä on minulta niin usein toivottu ja nyt vihdoin sain otettua kuvan koko kerrostalomiljööstä, joten tässä se sitten seisoo koko komeudessaan.


Erittäin keskeneräinen vielä. Mutta osaat suurinpiirtein hahmottaa missä kunkin asukkaan koti on.

 

Tässä vielä asukkaat muistin virkistämiseksi.

Hilppa Kram on Moonan äiti ja perustaa tuohonn alakertaan sisustusliikkeen. Iines Valliin taas on Violan äiti ja auttelee kahvion pitopalvelussa.

21.12.2011 - 08:30

Kumpulaisen täti alkaa rauhoittumaan joulun viettoon. Joulukortteja on tullut jo iso pino koriin ja päällimmäisenä on rakkaalta merimiespojalta Aimolta tullut kirje nyt tälläkertaa Italiasta. Ruoka kinkkuineen on jo katettu ja Einari naapurista on tulossa ruokaseuraksi. Tädin asunto on valmistunut pikkuhiljaa joten palaillaan hänen kuulumisiin Joulun jälkeen.

29.11.2011 - 07:32

Taas onnellisesti yksi keittö valmistui. Niitä on kerrostalossani yhdeksän erillaista.

Tässä on keittiössä tiskikone ja hella ostettu FinnAimosta. Oikein toimivat siis äänet ja valot. Wau.

Kalusteiden runko on pääosin pahvia, ovet viilua, kahvat nuttura kammasta, jääkaapin oven kahvat vitamiinipurkin avaajasta, altaina voirasiat.

06.11.2011 - 22:45

Tein Lokki-lampun nuorelleparille. Tarvikkeet ja idea tuli lapselta. Se ei ole vielä oikeesti kiinni katossa kun huonekalut etsii vielä paikkaa ja sähkötöitä uupuu.
Mutta tässä valon kanssa ja ilman.

07.10.2011 - 21:11

Ostin tuon tv:n antiikkimessuilta kesällä mutta en olen muistanut laittaa siitä kuvaa.  On aika  magee ja se pyörii alustallaan. Ja sit nuo kasari kukkalaatikot tein jo kesällä. Toisessa balsaa, kahvitikkuja ja voirasia. Toinen on tehty jostain korurasian pohjasta ja lääkärin korvan tarkastuslaitteen kertakäyttöpää. Mikäköhän se on oikeelta nimeltä

19.09.2011 - 18:02

Tämä ihana kiikku tuli postissa tänään Mirkalta ja kyllähän Arvo siinä mieluusti keinuttelee kirjaa lukiessa.

17.09.2011 - 22:15

Kerrostalon pesu/askarteluhuoneeseen tuli pesutorni.

Huomasithan pesukoneen rummun.

13.09.2011 - 16:08

Teikasin hellan valmiista pienistä tiilistä. Lieden tein mustasta paspiksesta jota tuhrin ja renkaat on piirretty lyijykynällä. Vesisäiliön vääntelin tuikunpohjasta. Saranat on nahkaa ja metallitikku välissä.

Huom! kiekura uuninluukun avaaja

11.09.2011 - 22:02

Tällaisia ostin Johannalta. Nää on niiin ihania ja kattokaa noita pienen pieniä Arabia tauluja.

18.08.2011 - 14:22

Nyt olen toooosi onnellinen kun sain vihdoin tämän kaluston toteuttetua Irma ja Arvo Tenholahdelle. Tämä on mielessä muhinut jo pitkään. Kun sit löysin Antiikkipäiviltä pohjan ja ei kun pehmustamaan ja päälystämään. Tällänen meillä oli myös kotona 50-luvulla aikoinaan ja myös noita muita kalusteita. Kaapit on muuten vieläkin meillä täällä kotona hieman tuunattuna. Päälinen kalustossa on huonekalukankaan näytepalasta, nyöri hintalapun narusta (eli taas toteamus, että mitään ei saa heittää pois), kädensijat taivutettu viilusta, kaappi ja hyllykkö balsasta. Telkkari on puretusta Nokialaisesta näyttö. Seinällä komeilee tietenkin Imatrankoski taulu ja Ruokolahden eukot

13.08.2011 - 22:17

Heips, oho yllätyitkö kun olikin tekstiä äitienpäivän jälkeen toivottavasti ei kaikki blogikaverit ole hylännyt minua poissaoloni vuoksi

Joo`o kyllä täälä hengissä ollaan ja todellakin innoissaan taas näpertelemään. Nyt on kesä vietetty, häät juhlittu, 1:1 remppa valmis, joten eikun 1:12 kimppuun. Jotakin on tehty kyllä sillon tällön mutta kuvat on ottamatta.

Kohta niitä saatte tekin ihailla. Joten malttia ja sorry kun ootte joutuneet katselemann aina vaan samoja postauksia.

07.05.2011 - 21:11

16.03.2011 - 03:15

Tässä hieman esimakua matkakuumeen aiheesta.

Meikä on täällä jo ihan täpinöissään sillä reilun viikkon päästä meitä kutsuu mieheni kanssa Las Vegasiin. IIIK IHANAA

Tämä on jo neljäs ansaittu palkintomatka korubisneksessä. Meitä lähtee suomesta vain 5 ja minäpä olin viimevuoden maailman toiseksi paras. Jess.

Tuossa hotellissa missä me yövytään on 1658 huonetta, tää tyttö tarttee vissiin  navikaattorin et osaa huoneeseen

 

16.02.2011 - 16:11

Tämä on myös näitä matkatöitä. Tein nyt ihan ristipistolla. Pieniä mattoja viereen ne on hieman vielä kesken.

15.02.2011 - 14:09

Taas yksi tuoli lisää, en kyllä tiedä kenen asuntoon tämä menee mutta piti vaan tehdä samanlainen kun omassa kotona on selkätyynyn kera.

12.02.2011 - 17:12

Tein Linnapuomin perheelle mustasta ohuesta nahkasta ison kulmasohvan.

Mamman kullat

 

 zwani.com myspace graphic comments
Angel Graphic Comments

 

Erika ja Niklas

 

Martta ja Matias

Sivupohjasta kiitos

Kiitos käynnistä tulethan toistekin !

Latauslaskuri

Katotaan miten tämä toimii 23.08.2008 alkaen

Edellinen asennettu 8.6.2008 lukema oli 4777 C-O-U-N-T
C-O-U-N-T

 Kääntäjä/Translator

                                                                 Nappaa mukaasi
                                                           

Kiitos Bluelle napinteosta

Toinen blogini

Vaikuttavat korut,tilaus tästä

Kävijälaskuri

Lisätään tähän 4889

 Uusi laskuri 12.6.2009  Ilmainen www-laskuri

Ihania juttuja: nukkekoti, sisustu, askartelu

Löytyy nykyisin Sivut linkit osiosta

Kiitos tunnustuksista

  
 
 
 1238225142_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e